Niin se vaan joulu tänäkin vuonna tuli ja meni. Ihan oli mukava joulu, vaikka melkoista reissaamista olikin. Jouluisia juttuja pistelin. Harmittaa vain se ettei tullut luettua tänä jouluna kirjoja, kun oon niin addiktoitunut pistelemään.

Pikkusisko pyysi jo viime talvena myssyä ja siitä asti olen lankaa jemmannut ja haaveillut neulovani. Vuoden ainut neulottu tuotos myssy ja huivi... myssystä tuli hiukka kintsake, kun vähän oikeetasilmukkaa puikottelin kierteellä jottei viimaisia aukkoja oisi syntynyt. Huivissa on oikea kuvio. Malli on lehdestä Novitan syksy 2009 ja lanka Mallin mukainen Novita "Puro" ja värinä "Iltanuotio". Oli himputin hauskaa neuloa piiiitkästä aikaa ja nyt haaveilenkin neulovani 2010 jotain lisää. Ehkäpä itselleni.

Juuri ennen reissuun lähtöä sain naapurista ihanan paketin. Tätä mallia on minunkin päästävä kokeilemaan. Ja tietysti lopetin vähän aikaa sitten sen nettilehden tiluun jossa tämä on. Siis "The gift of Stitching", kun tuntui etteiu siellä ole sellaisia malleja joita haluaa tehdä. No, yritinpä sitten tarvikepakettina tilata sen tuolta firmasta. Se oli loppunu.  Täytynee oottaa siksi kunnes tuon lehden voi yksittäisenä ostaa. Toisaalta onhan minulla "elävä" -malli. Vai mitäs tuumitte tästä...

Oupsin PP (Pistele tai Pihalle Round Robbin) alkaa käynnistyä. Omaani nykertelin joulukuussa kasaan ja sain ihan kivan näköisen aloituksen. Aiheena on "Satumaisen vanhanaikainen joulu". Kangas on 32 counttista pellavaa.Oma pistelyni on 40 cm x 40 cm kokoisen alueen sisäpuolella. Näin mielikuvituksettomasti siksi, että olen matemaattisesti lahjaton.  Malleja ei sanut mukaan laittaa, mutta kovasti kirjoittelin mukaan lähtevään reissuvihkoon toiveita ja haaveita.

Köynnös on kirjasta "Répertoire des frises"/Valérie Lejeune malli no 461. Lumiukko on mallista "Christmas Accents"/ Alma Lynne. Vähän tuli kiinalaisen näköinen lumiukko ja ohjeistuksessa sanotaan ettei kukaan muu saa pistellä sinistä tonttulakkia. Sininen ei ole lempivärejäni.

Lumihiutaleille, erikokoisilla ja erinäköisillä aijon täyttää aukkopaikkoja. Niitähän onkin alkanut leijailemaan työhöni jo. Malli on "Let it snow, Let it snow, Let it snow"/ A. Fox orginal desing.

Piparisia juttuja pistelin pari... Poika on Diana kirjontatöitä lehdestä 2007/2 ja Sydän on De fil en aiguille 2004 no: 40 nov.-déc.

Katsellaan nyt sitten kuinka moni hentoinen toiveeni toteutuu PP:n kiertäessä pistelijätä pistelijälle.